Anna itsellesi armoa tahmanäppipäivänä

Jokainen työkseen kirjoittava ihminen on luultavastikin kohdannut päiviä, jolloin juttu ei vaan luista. Vaikka näppäimistöä näpelöisi tuntikausia, lopputuloksena on sivutolkulla puutaheinää, jonka lukeminen seuraavana päivänä nostaa kasvoille nolostumisen punan. Itse olen tällaisina päivinä erikoistunut kirjoittamaan tietyt sanat väärin kerta toisensa jälkeen (esimerkiksi elementti-sanasta tulee hämmentävän helposti ”emäläntti”) ja rakentelemaan virkkeitä, joista ei hyvällä tahdollakaan saa mitään tolkkua. Jälkeenpäin tulee pakottava tarve puolustella, että juu, suomi on ihan oikeasti äidinkieleni, ja viestintääkin on tullut joskus opiskeltua.

Haastattelin jokunen vuosi sitten sekä Suomessa että ulkomailla menestynyttä kirjailijaa, ja kysyin, miten kirjoitusvimman saa napsautettua päälle tällaisina tahmanäppipäivinä. Hänen vastauksensa oli yksinkertainen: ei mitenkään. Kun ei suju, niin ei suju. Parempaa onnea ensi kerralla.

Menestyneen kirjailijan vastaus tuntui jonkinlaiselta synninpäästöltä. Jos artikkeli, tiedote tai muu teksti ei vaan tunnu lähtevän alkuun, on ehkä järkevää lopettaa turaaminen ja keskittyä johonkin putkiaivoisempaan puuhaan. Ei se vielä ole merkki täydellisestä hattarapäisyydestä, jos ei ihan joka päivä pysty tuottamaan priimaa.

En ole maailman kärsivällisin ihminen, joten opettelen vieläkin antamaan itselleni armoa tahmanäppipäivinä. Keitän mukillisen teetä, vastailen sähköposteihin ja kastelen toimiston viherkasvit. Tämäkin teksti syntyi lopulta, kun annoin sen muhia yön yli.