Asiantuntijat viestivät (huonosti)?

Kunnallisvaalit tulivat ja menivät, ja jäljelle jäi nyt jo hitaasti hiipuva keskustelu siitä, miksi äänestysprosentti valahti niin surullisen alas. Äänestysinnon puuttumisesta on jo ehditty syytellä niin poliitikkoja, äänestäjiä kuin politiikkaa itsessäänkin. Ilmaan on heitetty niinkin radikaali ajatus, että jospa vika onkin siinä kielessä, jolla vaaleista puhuttiin. Ymmärsivätkö äänestäjät keskustelua vai oliko kapulakieltä liikaa?

Syyttävä sormi kääntyy tässä kohtaa helposti median suuntaan, mitäs julkaisivat viikkotolkulla kunnallispoliittista jargonia, jota kaikki ehdokkaatkaan eivät välttämättä ymmärtäneet. Mutta ei kai koko syytä voi vierittää toimittajankaan niskaan, jos jututettavana olevan poliitikon puheiden ymmärtämiseen tarvitsisi suomi-kapula-suomi –sanakirjan?

Voisin kuvitella, että tällaiset ongelmat ovat viestintäalan ihmisille melkoisen tuttuja. Asiantuntijoiden viestiä pitäisi viedä eteenpäin, mutta ymmärrettävän lopputuloksen aikaansaaminen on työn ja tuskan takana, jos materiaali on tyylipuhdasta jargonia.

Wikipedia määrittelee jargonin jonkin ryhmän tai yhteisön ammatti- tai erikoiskieleksi. Se helpottaa asiantuntijoiden keskinäistä viestintää, luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja toisaalta sulkee sanastoa tuntemattomat ulkopuolelle. Kun asiantuntijat puhuvat omasta alastaan ”siviileille”, unohtuuko heiltä se, että muut eivät puhu samaa kieltä? Vai eivätkö he välitä siitä? Vai onko tarkoituksena juuri se, että muut eivät ymmärrä?

Me elämme mediayhteiskunnassa, ja se pitäisi ottaa huomioon silloin, kun omasta työstä puhutaan ulkopuolisten kanssa. Siinä aika monella oman alansa gurulla on vielä tekemistä, emmekä me viestijätkään selviä tässä puhtain paperein.

Kirjoittaja Riitta Säteri toimii viestinnän suunnittelijana Viestintätoimisto Deskissä.